Kautta historian ihmisyhteisöjen jäsenet ovat kulkeneet paljain jaloin, ja näissä yhteisöissä jalkojen virheasennot ja kivut näyttivät olevan harvinaisia. Paljaalla jalalla näytti olevan vain vähän ongelmia. Aluksi kengät valmistettiin jalan muotoisiksi, ja ne olivat sandaaleja. Ajan myötä kengistä tuli koriste-esineitä sekä aseman ja turhamaisuuden symboleja. Kengän muodon muuttuessa niistä tuli jalkaa virheasentoihin ohjaavia tekijöitä ja kivun aiheuttajia. (Rudicel 1994).

Kenkien käyttöön tottuneissa yhteiskunnissa näkyvästi virheellinen kävely voidaan usein korjata ja palauttaa normaaliksi, mutta siitä ei voi tehdä luonnollista niin kauan kuin käytetään tavanomaisia kenkiä. Tämä on biomekaanisesti mahdotonta, koska kengät pakottavat muuttamaan jalan luonnollista asentoa, ryhdin linjausta, kehon tasapainoa, kehon mekaniikkaa ja painon jakautumista. (Rossi 2001).

Jalkapohjan ihon pinta kestää hankauksen aiheuttamia tulehdusvaikutuksia paremmin kuin muiden kehonosien iho. Reiden karvaiseen ihoon verrattuna jalkapohjan iho vaati noin 600 prosenttia suuremman hankaavan kuormituksen kipukynnyksen saavuttamiseksi. Päättelemme, että jalkapohjan iho on paljain jaloin liikuttaessa hyvin suojattu hankaavammoilta aistipalautteen ansiosta. Tämä tieto yhdessä aiempien raporttien kanssa viittaa siihen, että normaalisti kenkiä käyttävien henkilöiden loukkaantumisriski heidän liikkuessaan paljain jaloin on pieni. (Robbins ym. 1993).

Paljain jaloin liikkumista tarkastelleiden tutkimusten tulokset ovat johdonmukaisesti osoittaneet, että paljaalle ihmisjalalle ovat ominaisia erinomainen liikkuvuus, erityisesti päkiän alueella, jalkapohjan ihon paksuuntuminen jopa yhden senttimetrin paksuiseksi, varvasluiden parempi linjautuminen jalkapöydän luiden kanssa, mikä saa varpaat leviämään, jalkojen virheasentojen puuttuminen sekä jalkaholvien joustaminen kuormituksen aikana. Maista, joissa paljain jaloin liikkuminen on tavallista, tehdyt havainnot osoittavat, että jalkapohjan iho muuttuu ajan myötä kestäväksi ja mahdollistaa erittäin pitkäkestoisen paljain jaloin liikkumisen suurella keskinopeudella ilman merkkejä jalkapohjan ihon tai muiden alaraajojen vaurioista. (Robbins ym. 1993).

Jalkojen biomekaniikan muutokset

Paljain jaloin juoksemisen tukivaiheen biomekaaninen analyysi paljastaa useita eroja kenkien kanssa juoksemiseen verrattuna. Siinä missä kengät jalassa juoksevan nilkka on koukistuneena ylöspäin, paljain jaloin juoksevan nilkka on kantapään osuessa maahan ojentuneena alaspäin, jolloin jalkaterä on vaakasuoremmassa asennossa. Vaakasuorempaan jalkaterään kohdistuu vähemmän leikkaavia voimia kantapään alueella. Myös kantapäähän kohdistuva enimmäispaine pienenee, kun jalkaterä osuu maahan vaakasuoremmassa asennossa. Alaraaja on tässä vaiheessa paljain jaloin juoksevalla pystysuoremmassa asennossa polven voimakkaamman koukistumisen ansiosta. Sekä nilkan lisääntynyt alaspäin ojentuminen että polven lisääntynyt koukistuminen tapahtuvat ennen maakosketusta, mikä viittaa ”aktiivisesti aikaansaatuun sopeutumisstrategiaan paljain jaloin juoksemiseen”. (De Wit ym. 2000).

Tämän ensimmäisen maakosketusvaiheen aikana paljaan jalan ihokarvattoman epiteelin aistipalautteet lisäävät jalkaterän joustavuutta. Tämä notkeus auttaa jalkaterää mukautumaan epätasaiseen alustaan ja toimimaan iskunvaimentimena. Suuri osa tämän vaiheen iskunvaimennuksesta tapahtuu luonnollisen pronaation ja siihen liittyvän mediaalisen pitkittäiskaaren alaspäin painumisen kautta. Kengällä peitetyn jalan tapauksessa tämä vaimennus vähenee huomattavasti tai häviää kokonaan. Kengän eristävä pohja heikentää aistipalautetta merkittävästi. Tämän seurauksena jalkaterä jäykistyy, mikä estää mediaalisen pitkittäiskaaren painumista ja heikentää jalkaterän kykyä vaimentaa iskuja. Useimpiin kenkiin rakennetut holvituet vähentävät entisestään holvin kykyä joustaa alaspäin. (Robbins ja Hanna 1987).

Keskitukivaiheessa maareaktiovoima on suurimmillaan. Eräässä tutkimuksessa paljain jaloin juoksemisen iskuhuipun havaittiin olevan 14 prosenttia pienempi kuin kengät jalassa juostessa. Tämä väheneminen saattaa johtua siitä, että iskuhuippu ja keskitukivaiheen päättyminen tapahtuvat paljain jaloin juoksevalla huomattavasti aikaisemmin. Keskitukivaiheen päättymiseen kuluvan ajan prosentuaalinen ero on suoraan verrannollinen juoksijan nopeuteen: tutkimuksessa 3,5 m/s:n nopeudella juosseet saavuttivat keskitukivaiheen lopun keskimäärin 17 prosenttia aikaisemmin kuin kengät jalassa juosseet, 4,5 m/s:n nopeudella ero oli 22 prosenttia ja 5,5 m/s:n nopeudella 24 prosenttia.3 Paljain jaloin juoksevan keskitukivaiheen aikaisempi päättyminen tarjoaa myös sen edun, että pronaatio tapahtuu nopeammin; tämän on havaittu vähentävän rasitusvammojen riskiä. (Kersting ym. 1999, Hrlejac ym. 2000).

Jalkineet muuttavat työntövaiheen joitakin ominaisuuksia myös muilla tavoin. Useat näistä muutoksista liittyvät edellä mainittuun kengän kohotettuun kantapäähän. Kohotetun kantapään yksi seuraus on akillesjänteen ja pohjelihasten lyheneminen. Kun nämä lihakset lyhenevät, ne eivät enää vedä kantapään takaosaa asianmukaisesti, mikä lisää jalkaholvin madaltumista. Pronaatio tapahtuu tällöin, kun jalkaterän pitäisi olla neutraalissa asennossa. Kohotetun kantapään epäluonnollinen asento häiritsee myös joidenkin varpaisiin liittyvien jänteiden toimintaa. Nämä säären alaosasta alkunsa saavat jänteet kiertävät nilkkaluiden ympäri kantapään yläpuolella ja painavat varpaita alustaa vasten kehon siirtyessä niiden yli työntövaiheen aikana. Kohotettu kantapää aiheuttaa epätasapainoa näiden jänteiden vetovoimaan ja häiritsee siten tehokasta työntöä. (McClanahan 2003).

Kohotetun kantapään ehkä merkittävin haittavaikutus on akillesjänteen ja säären takaosan lihasten tahdosta riippumattoman venytysheijasteen menettäminen. Tämä venytysheijaste on tarkoitettu avustamaan päkiää työnnössä, mutta se voi aktivoitua vain, jos kantapää tulee lähelle maata. Useimpien saatavilla olevien jalkineiden, myös urheilukenkien, kohotetut kantapäät estävät tämän venytysheijasteen syntymisen. Seurauksena on työntövoiman heikkeneminen. Juoksijan keho joutuu lainaamaan voimaa muilta alueilta – polvista, reisistä, lantiosta ja keskivartalosta – kompensoidakseen sivuun jäävien akillesjänteen ja pohjelihasten toimintaa. Jalkaterapeutti William A. Rossin mukaan ”JOKAINEN kohotetulla kantapäällä varustettu kenkä, jopa yhden tuuman korkuisella korolla, asettaa jalan automaattisesti toiminnallisesti epäedulliseen asemaan.” (Rossi 2001).

Aistipalaute

Yksi mahdollinen syy paljain jaloin juoksevien vähäisempiin polviongelmiin voidaan jäljittää nilkka- ja polvinivelissä tapahtuviin sopeutumiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että juoksijat mukautuvat juoksualustaan muuttamalla alaraajojensa jäykkyyttä. Paljain jaloin juoksevalla alaraajojen geometrian muutoksiin kuuluu polvinivelen jäykkyyden väheneminen ja vastaavasti nilkkanivelen jäykkyyden lisääntyminen kenkien kanssa juoksevaan verrattuna. Tämän seurauksena nilkasta tulee merkittävämpi iskujen vaimentaja. Kengät jalassa juoksevalla polveen kohdistuva iskunvaimennustarve on suurempi. Koska jopa 30 prosenttia kaikista juoksuvammoista liittyy polven etuosan kipuun, paljain jaloin juoksemista on pidettävä yhtenä keinona vähentää juoksijoiden polvivammoja. (Kurz ja Stergiou 1999, Hardin ym. 2000, Ounpuu ym. 2000, Coyles ym. 2001).

Paljain jaloin juoksevat voivat odottaa myös saavansa vähemmän nilkan nyrjähdyksiä. Nilkan nyrjähdykset ovat yleisin urheilijoiden saama akuutti vamma. On esitetty, että jalkineet lisäävät tällaisten nyrjähdysten riskiä joko heikentämällä jalkapohjan ihon mekanoreseptoreiden suoraan alustasta välittämää tietoisuutta jalan asennosta tai lisäämällä vipuvartta ja siten vääntömomenttia alemmassa nilkkanivelessä kompastumisen aikana. Polkujuoksua tai epätasaisilla alustoilla juoksemista harrastavat voivat olla erityisen alttiita tämän tyyppisille vammoille. Koska lähes kaikki (90–95 %) nilkan nyrjähdyksistä ovat inversiovammoja, urheilijoiden kannattaa etsiä keinoja parantaa sivuttaisvakauttaan. Paras sivuttaisvakaus ja vähäisin inversio saavutetaan paljain jaloin. Myös puutteellinen asentotunto voi johtaa siihen, että jalka asetetaan hankalaan asentoon. Jalan asennon tiedostamisen on osoitettu olevan urheilujalkineita käytettäessä 107,5 prosenttia heikompaa kuin paljain jaloin. Siff ja Verkhoshansky (1999) raportoivat, että juoksukengät heikentävät aina asentotuntoa ja tuntoaistimusta. Tämän tutkimuksen tekijät uskovat, että ”väistämätön johtopäätös on jalkineiden käytön olevan viime kädessä vastuussa nilkkavammoista.” (Robbins ym. 1995, Stacoff ym. 1996, Warburton M 2001).

Nykyaikaiset juoksukengät ja jalkineet yleensä heikentävät aistipalautetta ilmeisesti vähentämättä vammoja aiheuttavia iskuja – ilmiötä on kuvattu urheilujalkineiden ”havaintoharhaksi”. Tästä seuraava väärä turvallisuuden tunne saattaa lisätä loukkaantumisriskiä. Kun jalan luonnolliset rakenteet ovat heikentyneet pitkäaikaisen jalkineiden käytön seurauksena, ihmisten on turvauduttava jalkineiden tarjoamaan ulkoiseen tukeen, mutta tämä tuki ei vastaa toimivan jalan tarjoamaa tukea. (Robbins ja Gouw 1991, Yessis 2000).

Yhteenvedon laatija:

Petri Väyrynen
Oy Feelmax Ltd
[email protected]